Aihearkisto: Järjestökenttä toimii

Vihannista vuoden malliyhdistys

Vihannin Reserviläiset ry voitti Reserviläisliiton vuoden malliyhdistyskilpailun. Yhdistys palkittiin  liiton vuosikokouksessa Seinäjoella. Vihannin voitto perustui erittäin vahvaaan jäsenkasvuun sekä monipuoliseen muuhun reserviläistoimintaan. Vihannin puheenjohtaja Pasi Parkkila kantoi juhlassa yhdistyksen lippua, johon Liiton varapuheenjohtaja Rauno Halla-Aho kiinnitti menestyksen merkiksi malliyhdistysnauhan. Lue lisää Reserviläisliiton nettisivuilta.

Puntin Lenkki 2016

On aika kaivaa lenkkikengät varastojen sopukoista ja aloittaa säännöllinen liikunta kauniissa keväisessä säässä. Kansanliikuntatapahtuma Puntin Lenkki on lähes kymmenen vuoden aikana kerännyt suuren määrän urheilusuorituksia ja antanut liikunnan iloa kaikille ja kaiken ikäisille. Puntin Lenkki on palkittu valtakunnallisesti Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkinnolla.

Puntin Lenkin tarkoituksena on aktivoida ihmisiä liikkumaan ja seuraamaan omia ravintotottumuksiaan. Liikunnan osalta vanha viisaus hitaasti kiiruhtaen ja kuunnellen omaa kehoa on edelleen tärkeä aloitusohje.  Puntin Lenkki on tarkoitettu kaikille ikään, sotilasarvoon ja kuntoon katsomatta.

Puntin Lenkki on toteutettu Reserviläisurheiluliiton, Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton ja MPK:n yhteistyönä. Tapahtuman asiantuntijoina ovat olleet jo vuosia toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen Reserviläisurheiluliitosta, erikoislääkäri Marko Röntynen, voimavalmentaja Kari Pentti ja toiminnanjohtaja Markku Holopainen. Puntin Lenkki 2016 suojelijana on Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mikko Halkilahti.

Puntin Lenkki 2016 alkaa 1.5.2016 ja päättyy päättyy 30.9.2016. Suoritukset ovat oltava tapahtuman johtajalla 15.10.2016 mennessä.
Helpoin tapa laittaa liikuntasuoritukset muistiin on http://kuntokortti.resul.fi/kuntokortti tai manuaalisesti päiväkirjaan. Pisteytys on 0,5 h liikuntaa 1 p., 1,5 h. liikuntaa 2 p. tai 3 h. liikuntaa 3 p. Kaikki liikuntamuodot ovat sallittuja. Muista selvittää oma terveys ja vakuutusturva ennen liikuntatapahtumaa. Sarjat: yleinen, yli 65 v. ja yli 75 v.

Tapahtuman johtaja Timo Uusimäki
sitkea (a) suomi24 . fi

Tapahtuman sihteeri Kari Pentti
kari.pentti (a) suomi . net

Ps.hyvät palkinnot sarjojen voittajille ja arvontapalkkioita osallistujille !

Valitaan vuoden toimijat piireille

Kevätkokoushallitukset päättivät ottaa käyttöön liitteenä olevanesityksen mukaisen “Vuoden Reserviläisen” ja “Vuoden Reserviupseerin” nimeämisen – nyt vuodelta 2015.

Valinnat julkistetaan ylennystilaisuudessa ja samassayhteydessä pidettävässä maanpuolustusjuhlassa 3.6.2016 Kempeleessä.

Piirihallitukset odottavat ehdotuksianne 20.5.mennessä markku.holopainen@mail.suomi.net

Make 040 506 4087

Lue tarkemmat tiedot sekä esitys ohjeistus liitteestä(pdf):

Vuodentoimija

Reserviläispiirien kevätkokoukset Aleksinkulmassa

Pohjoi-Pohjanmaan reserviläispiirit ja maanpuolustusnaisten piiri kokoontuivat lauantaina yhteiseen kevätkokoustilaisuuteen Aleksinkulman viihtysiin kokoustilihin. Maanpuolustusnaisten järjestämään yhteiseen kahvitilaisuuteen oli ennen kokousten alkua saapunut lähes viisikymmentä vapaaehtoisen maanpuolustustyön vaikuttajaa.

Kokousten välisellä tauolla väki kokoontui yhteen kulemaan pelastusylitarkastaja Tom Tallbergin mielenkiintoista ja asiantuntevaa esitystä johtamansa Tornion vastaanottokeskuksenn todella mallikkasta toiminnasta.

Toimijoita ja tukijoita palkitaan

Reserviläispiirit päättivät kokouksissaan valita kummallekkin piirille vuoden toimijan – ”Pohjois-Pohjanmaan vuoden Reserviläinen” ja ”Pohjois-Pohjanmaan vuoden Reserviupseeri”. Ensimmäiset vuoden toimijat nimetään ja palkitaan ylennystilaisuudessa ja samassa yhteydessä pidettävässä maanpuolustusjuhlassa 3.6. Kempeleessä. Valinnan suorittaa piirien yhteinen työvaliokunta yhdistysten tekemien, huolellisesti perusteltujen mutta muuton vapaamuotoisten esitysten perusteella. Huomionosoitus on suunnattu erityisesti nuorille reserviläsille sekä aktiivisessa kenttätyössä kunnostutuneille jäsenkunnan edustajille. Yhdistykset voivat tehdä esityksensä sähköisesti piiritoimistoon 20.5. mennessä. Lisätietoja voit kysyä toiminnajohtajalta.

Tukijoita muistetaan omalla solkiluokalla

Piirien ansiomitalijärjestelmään lisättiin uusi luokka Pohjan Maanpuolustuksen Tukiyhdistyksen käyttöön – kultainen ansiomitalli tukikärppä-soljella. Tukiyhdistyksen puheenjohtajisto voi myöntää mitalin henkilölle, yrityksen tai yhteisön edustajalle, jotka ovat taloudellisesti merkittävästi tukeneet vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Ansiomitali otetaan käyttöön välittömästi.

Tilinpäätökset ja vastuuvapaus

Piirihallitusten huolellisesti valmistelemat ja allekirjoittamat tilinpäätökset esitettiin kevätkokouksille, jotka tarkan pohdinnan jälkeen katsoivat oikeaksi ja kohtuulliseksi vahvistaa tilinpäätökset ja myöntää vastuuvapaus toiminnasta vastuussa olleille toimijoille.